Pehmeät kivet muodostavat luokan kiviä, joille on ominaista niiden suhteellisen pehmeä rakenne ja helppo käsitellä; ne ovat laajalle levinneitä kaikkialla luonnossa. Verrattuna koviin kiviin, kuten graniittiin ja basaltti, pehmeillä kivillä on löysempi rakenne, suurempi huokoisuus ja pienempi kovuus, mikä tekee niistä huomattavasti helpompia veistää ja leikata. Yleisiä esimerkkejä pehmeistä kivistä ovat kalkkikivi, hiekkakivi, liuske ja talkki, joista jokainen erottuu ainutlaatuisista visuaalisista ominaisuuksistaan: kalkkikivi esiintyy tyypillisesti vaaleissa tai harmahtavan{2}}valkoisissa sävyissä; hiekkakivellä on hieno, rakeinen rakenne; liuskeella on selkeä kerrosrakenne; talkki tuntuu sileältä ja pehmeältä kosketuksessa. Pehmeän koostumuksensa ansiosta nämä kivet ovat myös herkempiä pirstoutumaan ja hajoamaan sääprosessin aikana, mikä vaikuttaa sekä geologiseen tutkimukseen että maanmuodostukseen.
Käytännön sovelluksissa pehmeitä kiviä käytetään laajalti niiden työstettävyyden ja esteettisen houkuttelevuuden vuoksi. Arkkitehtuurin ja kuvanveiston aloilla kalkkikiveä ja hiekkakiveä käytetään usein patsaita, hautakiviä tai koriste-elementtejä luomaan historiallisiin rakennuksiin; samoin maisemasuunnittelussa pehmeitä kiviä käytetään usein päällystykseen tai koristeena puutarhoissa. Samanaikaisesti useat teollisuudenalat käyttävät kemiallisten tuotteiden, sementin ja keramiikan valmistuksessa raakoja pehmeitä kivimateriaaleja-kuten jauhemaista talkkia ja kalkkikiveä-. Vaikka pehmeiltä kiviltä saattaa puuttua kovempien vastineidensa kestävyys, niiden ainutlaatuiset rakenteet ja helppo käsittely takaavat, että niillä on edelleen tärkeä rooli sekä jokapäiväisessä elämässä että teollisessa tuotannossa.